On harvinaisen totta, että muutokset ovat osa niin perin merkillistä elämäämme. Jatkuvasti joudumme totuttelemaan uuteen, ja vasta ku ntähän totumme, huomaamme maailman taas muuttuvan. Mikään ei kestä pitkään.

Näissä tunnelmissa joudun siis toteamaan, että viime aikana luokkamme on kokenut suuren menetyksen. Alusta asti mukana ollut ainoa TaideBreikin edustaja, Tommi, on poistunut keskuudestamme paremman opiskelupaikan himo silmissään. Ymmärrämme ratkaisun kuitenkin täysin, kukapa ei moiseen tilaisuuteen tarttuisi. Toivotamme Tommille oikein hyvää jatkoa ja toivomme että hänen unelmansa toteutuvat. Muistelemme lämmöllä yhteisiä hetkiämme.

Luokkamme uusin naama on myös päättänyt jättää Breikin taakseen. Kahden keskuudessamme viettämän viikon aikana varsin mukavaksi osoittautunut Lare ei yleisesti kummoisempaa syytä lähdölleen ilmoittanut. Toivottavasti elämä hymyilee myös hänelle :)

Suru ei kuitenkaan ole saapunut jäädäkseen. Ihmiset tulevat ja menevät, aivan kuteen elämään kuuluukin. Sama pätee myös Breikkiin. Luokkamme on saanut uuden vahvistuksen nimeltä Nico. Hän on rumpali. Jäämme innolla seuraamaan, mitä kaikkea jännää hänen kanssa keksimmekään.